[Skinfood] Rice Mask Wash Off
Koko: 120g
Skinfood Rice Mask Wash Off on kuoriva kasvonaamio, joka saa tehtyä ihosta ihanan pehmeän ja hehkuvan. Riisin sisältämä E-vitamiini taistelee tehokkaasti ihon ikääntymistä vastaan sekä kosteuttaa ja kirkastaa sitä. Riisi myös rauhoittaa tulehduksia, joten se on sopiva valinta etenkin epäpuhtauksiin taipuvalle, rasvoittuvalle ja sekaiholle.
Levitä naamio hellävaraisin pyörivin liikkein koko kasvoille välttäen kuitenkin silmien ja suun alueita. Anna tuotteen vaikutta noin 10 minuuttia, jonka jälkeen huuhtele pois vedellä.
Kasvonaamio levitetään iholle puhdistuksen jälkeen, annetaan vaikuttaa ja tuotetyypistä riippuen joko pestään pois tai levitetään iholle vaikutusajan jälkeen. Savinaamioiden kuivattavuutta voi vähentää levittämällä alle ensin kosteuttavan kasvoveden. Tee uusille tuotteille aina testi pienelle ihoalueelle, varmistaaksesi sen soveltuvuus ihollesi, varsinkin mikäli ihosi on herkkä. Lisää pieni määrä esimerkiksi kaulalle ja odota 24-48 tuntia havaitaksesi mahdolliset ihoreaktiot.
Mikäli ihoärsytystä, kuten punoitusta, turvotusta tai kutinaa ilmenee käytön tai auringon valolle altistumisen jälkeen, lopeta tuotteen käyttö ja käänny tarvittaessa lääkärin puoleen. Älä käytä rikkoutuneelle iholle. Vain ulkoiseen käyttöön. Säilytä lasten ulottumattomissa. Säilytä poissa suorasta auringonvalosta. Vältä tuotteen joutumista silmiin. Huuhtele runsaalla vedellä, jos tuotetta joutuu silmiin.
Riisi on ikivanha ihonhoidon ainesosa, joka sopii kaikille ihotyypeille. Se ehkäisee ja hoitaa ihon ikääntymisen merkkejä, rauhoittaa ihon tulehduksia, kirkastaa ihon sävyä ja kosteuttaa.
Water, Caprylic/Capric Triglyceride, Cyclopentasiloxane, Cetyl Alcohol, Propylene Glycol, Oryza Sativa (Rice) Bran Water, Glycerin, Polysorbate 80, Jojoba Esters, Peg-100 Stearate, Glyceryl Stearate, Palmitic Acid, Stearic Acid, Sorbitan Stearate, Dimethicone, Carbomer, Potassium Hydroxide, Algin, Sucrose Cocoate, Tocopheryl Acetate, Sodium Hyaluronate, Polyglutamic Acid, 1, 2-Hexanediol , Ethylhexylglycerin, Phenoxyethanol, Fragrance
Jos tuotteen koostumuksessa on tapahtunut/käynnissä muutoksia, saattavat tuotteiden ainesosat erota sivuilla ilmoitetusta. Joissain tapauksissa sivuilla voi myös olla esillä korealainen ainesosaluettelo, jolloin ainesosat on ilmoitettu eri järjestyksessä. Tarkista aina viimeisimmät ainesosat suoraan pakkauksesta tai ota yhteyttä asiakaspalveluumme.
- Ilmainen toimitus saatavilla
- Toimitamme seuraaviin maihin: Belgia, Bulgaria, Tšekki, Tanska, Saksa, Viro, Irlanti, Kreikka, Espanja, Ranska, Kroatia, Italia, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Unkari, Malta, Alankomaat, Itävalta, Puola, Portugali, Romania, Slovenia, Slovakia.
- Avaamattomilla tuotteilla on 14 vrk palautusoikeus. Kaikista postitse tehtävistä palautuksista perimme palautuskulun, palautus myymälään on maksuton.
Biorius
Avenue Leonard de Vinci
1300 Wavre
Belgium
https://biorius.com/
Leaves the skin feeling really soft!
Hyvä scrub!
Saattaa ärsyttää ihoa.
Kirkastaa ja pehmentää ihoa, mutta hieman vaikea pestä pois. Kannattaa käyttää vain kerran viikossa mikäli omaa herkän ihon, muuten saattaa puhdistaa ja kuivattaa liikaa. Tuoksu on hyvä ja tuo spa-fiiliksen :-)